Olin kerran paritanssikurssilla, jossa viisas ja huikea opettaja, Petri Kauppinen, sanoi näin: ”Paritanssissa ei ole tilaa sooloilulle. Jos viejä lähtee tekemään omiaan, kuuntelematta pariaan, tanssi ei kulje.” Eli taitava viejä ei ole suinkaan se, joka osaa näyttävimmät ja vaikeimmat kuviot vaan se, joka osaa kuunnella. Taitava viejä tunnustelee parinsa taitotason ja lähtee kuljettamaan tanssia sen kautta. Taitava viejä haluaa, että he onnistuvat yhdessä. Näin syntyy yhteinen imu ja flow, jota myös tanssin taiaksi kutsutaan. Tämä ajatus on kulkenut mukanani vuosikausia ja olen huomannut, että sama periaate toistuu useilla eri elämänalueilla.
Mieti hetki omaa elämääsi. Oletko sooloilevaa tyyppiä, joka tykkää toimia itsekseen vai viihdytkö enemmän ryhmässä? Osa meistä voi olla selkeästi näiden kahden ääripäissä ja useat jotain siltä väliltä. Se, missä tilanteessa koet tarvetta sooloilla ja missä sinulta vaaditaan ryhmätyöskentelytaitoja, kulkevat meillä mukana kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Nämä asiat eivät toteudu ainoastaan työpaikoilla tai tanssisaleissa, vaan vaikuttavat parisuhteeseen, perhedynamiikkaan sekä kaikkiin ihmissuhteisiin.
Ajatellaan työelämää. On tutkittu, että ihmisen työhyvinvointia lisää se, että hänellä on tietty määrä valtaa päättää omaa työtään koskevista asioista, kuten työn sisällöstä sekä työajoista. Ihminen tarvitsee siis vapauden tiettyyn sooloiluun. Miten tämä vapaus saavutetaan? Ryhmätyöllä. Tarvitaan yhteiset pelisäännöt siitä, kuinka asiat käytännössä hoidetaan. Istutaan alas, puhutaan ja kuunnellaan. Mietitään vaihtoehtoja ja päädytään ratkaisuihin. Yhdessä. Tähän tarvitaan myös taitava viejä, eli esimies, joka kuuntelee ja lähtee toimimaan sen kautta. Kaikki tietää, miten käy, jos esimies lähtee sooloilemaan päätöksenteossa, jonka lopputulos koskettaa kaikkia työntekijöitä. Yhteinen tanssi ei toteudu ja lopulta tulee halu vaihtaa toiseen viejään.
Hyvässä ryhmätyöskentelyssä (sekä tanssissa) on aina tilaa myös sooloille. Kiinnostavuuden ja elävyyden kannalta on tärkeää, että tekemisen rytmi muuttuu ja tilaa annetaan yksilölle tai pienemmälle ryhmälle näyttää taitonsa. Tämä pätee myös työelämässä. Eri työtehtäviin ja projekteihin tarvitaan erilaisia ihmisiä ja eri taitoja. Jos samat henkilöt tekevät aina samaa asiaa vuodesta toiseen, ilman omaa päätäntävaltaa työtehtävistään, heidän todellinen potentiaali ei välttämättä pääse koskaan esille, mikä on henkilöstöresurssien hukkaan heittämistä. Ihminen, joka kokee jatkuvasti alisuoriutuvansa työssään, ei voi hyvin, eikä tuota parasta työnjälkeä. Taitava esimies tutustuu työntekijäänsä ja hänen taitoihinsa ja lähtee rakentamaan yhteistä tanssia tämän pohjalta, tavoitteena se, että he molemmat onnistuisivat.
Hypätään työelämästä perhe-elämään. Kun jäin kotiäidiksi ensimmäisen lapseni kanssa, aloin kunnolla tutustua perhedynamiikkaan. Siihen asti olimme silloisen mieheni kanssa saaneet sooloilla hyvin vapaasti omissa harrastuksissa, työ- ja kouluelämässä. Kun vastuu kasvaa, vapaus pienenee. Toisen lapsen myötä meidän piti perustaa yhteinen kalenteri, johon oli merkitty kummankin viikoittainen sooloiluhetki, jolloin ei ollut vastuussa muusta kuin itsestään. Sooloilusta tuli luxus-herkku, jota oli harvoin tarjolla. Tänä aikana ryhmätyön merkitys kasvoi elämässäni. Toimivan arjen kannalta oli erittäin tärkeää, että me aikuiset tiesimme työtehtävät ja pelasimme yhteen.
Tämä ei valitettavasti aina toteudu näin. Välillä käy niin, että koko perhebaletin johtaminen on vain toisen vanhemman harteilla. Osa vanhemmista ottaa tämän johtajan paikan ihan itse ja haluavat oman jaksamisensa uhalla pitää kaikkia nuotteja omissa käsissään. Tällöin kaikki päätökset kulkevat vain yhden henkilön kautta ja lopulta käy niin, että hän on baletin tähtitanssija ja muut hipsuttavat taustalla. Toiset vanhemmista joutuvat johtamaan balettia yksin koska toista vanhempaa ei ole tai hän ei ole kiinnostunut yhteistyöstä yhteisen hyvän eteen. Tämä on sellainen sooloilun muoto, jota harva jaksaa pitkään katsella.
Mikä voisi olla ideaaliyhtälö perhe-elämässä? Tämä on varmasti hyvinkin yksilöllistä. Itselleni se on sitä, ettei kukaan sooloile ajankäytön tai taloudellisten asioiden kanssa vaan ne hoidetaan yhdessä päättäen. Sitä, että jokaisella perheenjäsenellä on vapaus olla semmoinen kuin on, ilman että häntä yritetään puristaa liikaa yhteiseen muottiin. Ihmisen syvästä olemuksesta ei saa tehdä kompromisseja. Sitä, että kaikki saman katon alla asuvat osallistuvat yhteisen kodin hoitoon ja lasten kasvatukseen. Sitä, että jokainen saa kokea olevansa arvokas osa yhteistä elämää.
Tämän ajan yksi suuri kupla ja ilmiö on ihmisen omavoimaisuus. Korostetaan yksilön tärkeyttä ja sitä, kuinka jokaisena hetkenä voi itse vaikuttaa tulevaisuuteen ja kuinka jokainen päivä on mahdollisuus kehittyä paremmaksi nimenomaan yksilönä. Voit omilla ajatuksillasi vetää puoleesi asioita, joita toivot elämääsi ja tärkeää on mennä koko ajan eteenpäin. Jos et onnistu siinä mitä yrität, olet halunnut sitä liian vähän. Etkö aloita aamuasi joka päivä puolen tunnin meditaatiolla? Katsohan menestyjiä, heillä on itsekuria, jota sinulta puuttuu! Lavalle tuodaan yksittäisiä menestyjiä: näyttelijöitä, laulajia, urheilijoita, poliitikkoja ja liikemiehiä. Nämä kaikki henkilöt esitellään kuin he olisivat yksin rakentaneet kaiken sen, missä ovat nyt. Tämä uutisointitapa korostaa yksilönvoimaa, joka kuitenkin on harha. Kukaan ei kiipeä huipulle ilman äärimmäisen hyvää ryhmätyötä. Siihen, että joku yritys, urheilija tai taiteilija nousee ihmisten tietoisuuteen, tarvitaan kymmenien ihmisten työpanos sekä tuhansia työtunteja. Yhden ihmisen menestyksen takana on joukko ihmisiä, joilla on sama päämäärä, samat askelkuviot ja yhteinen virtaus.
Tämänkaltainen ajatusmaailma on luonut ja luo edelleen vääristymää siitä, että kaikki pitäisi hoitaa yksin. Liian moni uupuu työssään koska ottaa liikaa vastuuta ja tehtäviä. Ihmiselle uskotellaan, että joka hetkeen täytyy antaa itsestään kaikki, tai muuten elämä ei kanna. Työuupumusta koetaan usein ihan muista syistä kuin itse työtehtävistä. Moni jää työ- ja koulutuselämän ulkopuolelle, koska ajattelee, ettei ikinä yksin kykene siihen mitä häneltä vaaditaan. Edelleen useat perheenäidit väsyvät arjen jalkoihin, koska eivät halua myöntää ettei yksi ihminen jaksa kaikkea. Nämä ovat omavoimaisuuden harhoja, joita me kaikki pidämme elossa. Ei ihmisen tarvitse pärjätä kaikessa yksin. Se on verrattavissa siihen, että söisi vain yhden omenan päivässä, koska silläkin pärjää, vaikka ruokaa on kaappi täynnä ja syömällä enemmän voisi paremmin. Me kaikki tarvitsemme toisiamme. Me tarvitsemme erilaisia yksilöitä, erilaisia taitoja ja ominaisuuksia. Meille tekee ihmisinä hyvää tarvita toisiamme. Silloin me saamme auttaa ja ottaa apua vastaan. Meillä on YHDESSÄ voima tehdä asioita paljon suuremmin ja helpommin.
Ryhmätyö sulautuu myös yrittäjän elämään. Yksityisyrittäjyys sanana on täysin harhaanjohtava, sillä pienenkin yrityksen toimivuus riippuu suuresta määrästä ihmisiä. Vaikka olen virallisissa papereissa Tanssittamosta yksin vastuussa, saan kiittää sen olemassa olosta ja päivittäisestä toimimisesta yli sataa ihmistä: jokaista asiakasta, yhteistyökumppania, ohjaajaa, kirjanpitäjää, puolisoa ja ystävää. Yrittäjällä on tietty vapaus sooloiluun, mutta ilman kaiken kantavaa ryhmätyönvoimaa olisin täysin omillani ja saisin laittaa lapun luukulle heti huomenna. Minun olisi siis täysin harhaista kiillotella omaa kruunuani siitä, jos asiat rullaavat hyvin, vaan kiitos kuuluu suurelle ihmisjoukolle ja heidän antamalleen tuelle.
Olen kuullut, että olisimme ihmiskuntana siirtymässä yksilön aikakaudesta takaisin yhteisöllisyyden aikakauteen. Tämä tulevaisuudenkuva tuntuu hyvältä sisimmässä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ymmärrettäisiin luontaisesti se, että yhdessä me olemme vahvempia. Jokainen saa loistaa omana itsenään myös hyvin toimivassa ryhmässä. Tätä kohti haluan kurottaa ja tähän haluan uskoa.
Ei ne timantitkaan pimeässä kimalla, nekin tarvitsevat valoa loistaakseen!
Kirjoittajana Henna Ikkala, Tanssittamon yrittäjä, tanssija, vyöhyketerapeutti, äiti, puoliso, ystävä ja elämän ikuinen ihmetelijä.
