Kun olin pieni, äiti puki minulle kesällä ulos mentäessä kauniit röyhelösukat ja nappaskengät. Jo ennen kuin hän oli ehtinyt samalle hiekkalaatikolle kanssani, olin jo ehtinyt riisua kengät ja työntää sukat sykerölle niiden sisään. Olin työntänyt paljaat jalat syvälle hiekkaan ja puuhailin tyytyväisenä kakkujeni kanssa. Olen vierastanut kenkiä niin kauan kuin muistan. Ne ovat kauniita ja Suomen olosuhteissa välttämättömyys, mutta riisun ne välittömästi jalasta kun on mahdollista. Olen se, joka poseeraa näteissä korkkareissa ainoastaan virallisten kuvien ajan ja sen jälkeen potkin kengät pöydän alle. Menin naimisiinkin tanssitossut jalassa koska en voinut kuvitellakaan viettäväni tärkeää päivää varpaat puristuksissa.

Minulla oli pienenä lättäjalat ja astuin sisäkiertoisesti. Jotkut ihmiset olivat surkutelleet minut nähdessään, että noinkohan tuo tyttö koskaan kävelee kunnolla. Muistan erään neuvolakäynnin, jossa minua pyydettiin kävelemään kylmää kivilattiaa edestakaisin. Äiti on kertonut, että häntä oli lohduteltu sanoen, että jalkani oikenisivat kyllä, kun ikää tulisi lisää. Teimme kotona jalkaterän jumppaa enkä muista ominaisuuden minua muuten hidastaneen, mitä nyt näytin vähän hassulta juostessani, joka huvitti luokkatovereitani myöhemmin kouluiässä. Aloitin tanssimisenkin 4-vuotiaana, enkä muista kierojen jalkojeni olleen koskaan mikään muu kuin visuaalinen haitta.

Kun aloitin tanssiopinnot aikuisena 2003 Tampereen konservatoriossa, sain terveystarkastuksen yhteydessä ensimmäistä kertaa kuulla, että voisin kuntouttamalla saada jalkaholvini kohoamaan. Sain yksinkertaisen ohjeen kuopia varpaillani, niin kuin kaivaisi kuoppaa jalkojen alle.  Tämän harjoituksen lisäksi sain ohjeen tanssia aina avojaloin, kun se vain on mahdollista. Kenkä on tanssiessa paikallaan aina, kun lisätuelle tai iskunvaimennukselle on tarvetta, muuten jalan on hyvä saada kehittää pieniä jalkaterän lihaksia, jotka vaikuttavat meidän ryhtiin. Jalkaterien asento määrittää sen, mihin asentoon kehomme siihen päälle rakentuu. Jalkapohjat ja jalkaterät luovat kehollemme perustuksen.

Samaan aikaan aloitin elämäni ensimmäiset balettitunnit, jossa jalkaterän työskentely on suuressa osassa. Olin siihen asti tanssinut lajeja, joissa ei juuri nilkkaa tarvinnut suoristella. Olin varmasti melkoinen murheenkryyni edesmenneelle, uskomattoman tarkkanäköiselle opettajalleni Mirja-Liisa Herhille, sisäkierteisten jalkojeni ja lättäräpylöideni kanssa! Baletissa kun pyritään täysin vastakkaisiin liikeratoihin: aukikiertoihin sekä kauniisiin jalan ojennuksiin. Tajusin hyvin nopeasti, että tämä laji ei todellakaan sovi kokonaisuudessan keholleni, mutta niistä vuosista tarttui mukaan jotain todella tärkeää: Jalkaterien harjoitusten myötä jalkaholvini kohosi eikä minulla ei ollut enää lättäjalat! Tämän myötä myös koko jalan sisäkierteisyys väheni. Tässä on yksi suurin syy siihen, miksi meillä Tanssittamollakin harjoitellaan baletista tuttuja liikkeitä, vaikka meistä ei ballerinoja leivotakaan: Ne harjoitteet ovat hyvää kehonhuoltoa ihan kaikille.

Meillä alkaa tällä viikolla Tanssittamon kesäkausi ja moni pohtii, millaisilla jalkineilla tunneille on hyvä tulla. Minun ohjeistus on, että mikäli sinulla on jokin terveydellinen syy pitää kenkää tukena, pidä ihmeessä. Jos olet tottunut tanssimaan tietyillä jalkineilla, voit ihan hyvin käyttää niitä myös meidän tunneilla. Suurin osa tunneista on kuitenkin sellaisia, jossa kengän tuomaa iskunvaimennusta tai tukea ei tarvita. Näillä tunneilla sinulla on hyvä mahdollisuus antaa jalkateräsi vahvistua.

Vuonna 2009 pääsin tutustumaan jalkaterien ihmeelliseen maailmaan vyöhyketerapia opinnoissani. Opin, että jalkaterä on täynnä pieniä luita, niiden välisiä lihaksia sekä hermopisteitä ja vyöhykeheijasteita. Jaloista avautui aivan uudenlainen ulottuvuus: Kuinka paljon voimmekaan vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin sekä asentoon sillä, että avaamme jalkaterän tukoksia!

Minulta kysytään usein: ”Miten tämä vyöhyketerapia vaikuttaa?” Ihmisen keho ja sen toiminta on niin monitasoinen kokonaisuus, etten mitenkään pysty sanomaan tähän oikeaa vastausta, mutta hyvä arvaus minulla on.  Ihmisen kehossa kaikki, ihan kaikki, on yhteydessä toisiinsa solujen, sähköimpulssien, hermojen, lihasten, luiden, verisuonten ja nesteiden välityksellä. Mikään osa meistä ei toimi irrallaan toisistaan. Tämä valossa voisi siis ajatella, että kun yksi osa kehostasi jännittyy, jännittyy koko ketju, johon tämä osa on yhteydessä. Jokainen ketju päätyy omaan pisteeseensä eli vyöhykkeeseen. Ajatellaan vaikka mitä tapahtuu, kun olet jännittävässä tilanteessa: saatat jännittää hartioita, pakaroita, pallean aluetta, jolloin hengität pinnallisesti, otsaasi muodostuu ryppy ja päässä humisee. Huomaamattasi jännität samalla monia pienempiä lihaksia, ihan jalkaterään, käsiin ja päähän asti. Mitä useammin sama ketju toistuu, eikä sillä ole mahdollisuutta rentoutua esimerkiksi pitkäaikaisen stressitilanteen vuoksi, sitä todennäköisemmin ketjun lihakset alkavat reagoida: tulee hartiasärkyä, päänsärkyjä, niveloireita jne. Jokainen keho reagoi hieman eri tavalla.

Meidän kehomme reagoi paljon muuhunkin kuin fyysiseen rasitukseen: Jokainen tunnetila tekee sinulle tietyn asennon. Surullinen ihminen käpertyy ja omaa tonttiaan puolustava ihminen vetää selkää suoraksi ja polvet lukkoon. Tämä ei ole salatiedettä ja suurta magiaa vaan ihan arkista kehon toimintaa. Vyöhyketerapian yksi tehtävä on lähteä hieromalla käymään läpi näitä ketjuja, jotka ovat syystä tai toisesta jumittaneet kehoa. Jalkaterä ja jalkapohja ovat täynnä pieniä alueita, joita käsittelemällä voimme lähteä rentouttamaan koko kehoa ja purkamaan lihasjännityksiä. Samalla aukaisemme itse jalkaterään syntyneet jumit, jolloin kehosi perusta voi kannatella sinua paremmin.

(Vyöhyketerapia-aikoja voit varata täältä: )

Elämä pitkän talven maassa pakottaa meidät kenkiin ja jalat ovat suurimman osan elämästämme piilossa. Useilla meistä on omiin ja muiden jalkoihin ristiriitainen suhde: Kivat olla olemassa, mutta ne pidetään piilossa. Kengässä jalka myös usein hikoaa ja saattaa alkaa haista, mikä vahvistaa mielikuvaa siitä, että jalat olisivat jotenkin epämiellyttävä kehonosa. Kuitenkin hyvin suuri osa ihmisistä nauttii suunnattomasti jalkahieronnasta. Kuulun itse heihin. En tiedä mitään rentouttavampaa, kuin se, että saan illalla nostaa jalat puolisoni syliin ja hän hieroo niitä samalla kun katsomme telkkaria. Samaa rentouttavaa oloa saa, kun kesällä voi kävellä avojaloin nurmikolla, hiekkarannalla tai rantakivillä. Minun salainen haave vyöhyketerapeuttina olisi saada jalkahieronta osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää. Tiesittekö, että intialainen päähierontakin on vain kokoelma niistä kaikista tavoista, joilla perheenjäsenet ovat toisiaan hieroneet Intiassa läpi vuosien? Olisiko seuraava iso juttu suomalainen jalkahieronta?

Kirjoittaja on Henna Ikkala, äiti, puoliso, yrittäjä, tanssija, vyöhyketerapeutti ja elämän ikuinen ihmettelijä.

Jaa tämä kirjoitus: